keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Lentoon lähtöä ja matalaa mieltä

Täällä ollaan asunnonhakupuuhissa. Komuttu netistä vuokra-asuntoja ja harmitelu sitä, kuinka vaikea on on matkan takaa piipahdella varttitunnin näytöissä semminkin kun on työvuoronsa täällä vielä. Yksi lähimmäisistä on lentämässä pois paikkakunnalta suureen maailmaan. Toivottavasti oikea koti löytää asukkinsa, vain yksihän tässä tarvitaan yhdelle.

Omassa arjessa ei ole mitään maintsemisen arvoista, ei ainakaan hehkuttavaa. Eilen tosin havaitsin, kuinka jouluisen kaunis voi olla marrasmaisemakin. Nuoskalumi narskui kengän alla eikä paleltanut yhtään, vaikka autoa joutui etsimään lumikerroksen alta. Järven päällä lepäsi talvisumu, kauniina sekin. Vaikkei ole aina aurinkoa, maailma voi olla ihmeellisen näköinen silti.

Omakohtaiset haaveet ovat vielä jossakin kaukana tai sitten olen vihdoinkin tajunnut, että haaveita ei tarvita. Että elämä vaan on tässä. Olo on edelleen kuin sotien jälkeen enkä tiedä, kuka olen, millaiseksi jään tai tulen. Vai menen? Vai vain olen?

9 kommenttia:

Pia kirjoitti...

Jokainen hetki arjessasi on mainitsemisen arvoista. Kuten kaikki tässä postauksessasi. Tuli hyvä mieli, kun kuvittelin maisemaasi... : )

(((((Halaus)))))

Janne kirjoitti...

Jos koko elämä onkin yksi Haave?

Ps. Mistä päin asunto on hakusessa? Etelä, itä, länsi, luode, kaakko?

Mk kirjoitti...

Toivottavasti sopiva koti löytyy!

Haaveista, niin, olisiko niiden merkitys kuitenkin tulevassa.
Toive paremmasta, jostain mukavasta, eihän niiden isoja asioita aina tarvitse olla?
Mutta miten siirtää ajatuksia tulevaan kun elettävässä päivässäkin on tarpeeksi?

Kirjoituksesi kosketti sillä yksi pojan viimeisimmistä teksteistä käsitteli haaveiden ja haaveilun tärkeyttä.
Jollei niitä ole eikä juuri tätä päivää kestä niin mitä jää jäljelle?

Lempeitä marraskuun päiviä ja jaksamista sinulle!

hanne virtauksesta kirjoitti...

Oi miten ihanaa, kaunista talvea on siellä...se jo riittää..
odotan lunta tänne!!
Ehkei haaveita todella tarvita...minustakin tuntuu, että tässä se elämä on...ota tai jätä...näe ja koe se kauneus, se lumoavuus tai ohita...

Piri kirjoitti...

Jos ihminen on vereslihalla, niin silloin nykyhetkessä on ihan riittämiin. Sitten kun ei enää niin purista, voi katsoa kauemmaksi. Haaveillakin kenties.

Uskon, että koti löytyy. Halaus.

Pilviharso kirjoitti...

Verna
Alkaa tässä kovapäinen oppilas myös jotakin oppimaan, hetkien arvosta siis.

Janne,
Niin, haave... uni. Kenties.

Mk,
Niin, kyllä niillä haaveilla varmaan hellisi mieltä, että tulevassa olisi jokin helpompaa, innosta puhumattakaan. Lempeää marraskuun jatkoa sinullekin ja tosi kiva kun kävit!

Hanne,
Ehkä talvea tulisi tosi ikävä, jos sitä ei lainkaan olisi. Kuten teillä siellä kulmassa maata taitaa usein olla.

Piri,
kiitos käynnistäsi, uusi tuttavuus (tai sitten en muista... tätä sotien jälkeen...)! Aikajanani loppupää taitaa olla vuoden vaihteessa enkä ole lainkaan varma, millä mielillä edes odotan. En ainakaan haaveile...

Krisse kirjoitti...

Kiitos sinulle kun kävit lukemassa postaukseni. Talvista torstaipaivää täältä Vaaralasta toivottelen sinulle.
Ja sydämen lämpöä....

RunoTalon Sari kirjoitti...

Ajatuksistasi tuli mieleeni Eckhart Tolle ja Findhornin retriitti: olen juuri katsonut sitä dvd:ltä ja niin se varmasti on, että paras hetki on juuri tässä ja nyt, kun olen oikeasti läsnä - ei eilisessä enkä huomisessa vaan tässä.

Pilviharso kirjoitti...

Sydämen lämpöä myös Krisselle!

Sari,
Ehdottomasti ainoa keino selvitä - ainakin minulle. Yhden tai kaksi Tollea olen lukenut, pitäisi taas kaivaa esiin.