torstai 19. marraskuuta 2009

Jälleen paljastuksia

Villiina, jolle tässä kaunis kiitos, antoi tunnustuksen ja haastoi paljastelemaan erinäisiä asioita. Oikeastaan olen tehnyt tämän jokin aika sitten, mutta antaa mennä, tässä lisää: Ohjeet siis näin:
  1. Kiitä sitä, jolta sait tunnustuksen.
  2. Kopioi kuva ja liitä blogiisi.
  3. Laita linkki, keneltä sait tunnustuksen.
  4. Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä.
  5. Anna tunnustus seitsemälle. Linkitä nämä blogissasi. Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.

Seitsemän paljastusta:
  1. Olen syönyt iät ajat samanlaisen jogurttiaamiaisen mysleineen, marjoineen ja siemenineen.
  2. Kahvi on parasta aamupäivällä keltaisesta Teemamukista.
  3. Nukun koiran unta, mutta minulla on kyky nukkua todella pitkään, jos tilanne niin sallii.
  4. Autoni takakontissa on edesmenneen Lapseni jäämistöä, kierrätykseen lähteviä pussukoita, pari myytävää koria ym. Käyhän se "kierrätys" näinkin!?
  5. Haaveilen (yhä edelleen) asumisesta lämpimässä maassa. (Haa - paljastui samalla itsellenkin, että osaanpas haaveilla!)
  6. Pidän unipäiväkirjaa, tarpeellinen itsetuntemusvälineeni.
  7. TalonMies on hassu mies. Sopii minulle.

Jaan tämän tunnustuksen eteenpäin seuraaville vapaaehtoisille: Marjo/Kolmas elämäni, Testattu: Jannen elämä, Miina/Naura ja naputa, Yvonne/Pohtija-Iita sekä kaikille, kuka vain haluaa tämän tehdä.

9 kommenttia:

Janne kirjoitti...

Huimaa! : )

Kiitos.

Ps. Onko jukurtti maustettua vai maustamatonta? Mie syön myös jokaisena aamuna jugurttia marjojen kera. Maustamatonta tai vaniljajugurttia.

Kokonainen kissatyttö kirjoitti...

... kaunis kiitos tunnustuksesta!
Tunnustelen ehkä tässä vielä minäkin. :)

Pilviharso kirjoitti...

Janne,
Maustamaton ehdottomsti, muut ovat liian makeita.

Marjo,
No hätä.

Nana kirjoitti...

Mulla menee kreikkalainen jugurtti hunajan kera. Ja sitä hunajaa pitää olla paaalllljon. Ja maitokahvia reilusti :)
Ihanaa,että haaveilet.

Janne kirjoitti...

Tykkään bulgarian jugusta, mutta se on kallista päivittäin nautittavaksi, kun ei ole kuin pienissä purkeissa.

Pystyykö luopumaan esineistä peräkontista?

Pilviharso kirjoitti...

Nana,
kreikkalainen jogurtti hunajan kera Kreikassa on parasta!

Janne,
Minkäkin pidän Bulgarian jogurtista, samoin siitä Turkkilaisesta paksusta, mutta olen ajatellut, että ne on niin rasvatuhtia tavaraa, siksi vain joskus.

Ne kilisee niin kivasti hiekkatiellä hurrutellessa... Ehkä pystyy luopumaan, mutta en muka muista koskaan pysähtyä kierrätyspisteelle.

Kokonainen kissatyttö kirjoitti...

... minä olen rakastanut Bulgarian jogurttia niin kauan kuin se on ollut olemassa!!! Pilviharso, pliis... kerrotko seikkaperäisesti miten siirrän tuohon tunnustukseen liittyvät jutut omaan blogiini. Mitä tarkoittaa meemi?!! :O

Pilviharso kirjoitti...

Marjo,
Meemi.. itse ymmärrän sen täällä synonyyminä sanalle Haaste, kiertokirjeenä menee siis.

Itsekään en ole kovin näppärä näissä tietoteknisissä asioissa. Kuvan kopioin siten, että hiiren oikealla klikkaan ja talletan omalle koneelle mieluisaan paikkaan. Kun luon tekstiä, haen kuvan sieltä samasta paikasta ja lataan siihen. Tekstiosoissa on se kuvaikoni, josta kuva ladataan.

Tekstiosuuden kopioinneissa löytyy varmaan viisaampia ihmisä kertomaan. Jos suoraan kopion tietyn tekstin omaan blogiini, siinä mukana tulee vaikka mitä "säätöjä", en osaa siis. Usein kopioin sen Notebad-ohjelmaan, josta sitten kopion omaan blogiini. Mutta nyt saavat todellakin viisaat kertoa myös minulle, miten se oikein tehdään.

Ja ainahan voi kirjoittaa tikutella kaikki ihan ite.

Yvonne kirjoitti...

Kiitos pilviharso. Pitääkin miettiä, mitä uutta paljastettavaa mulla olisi. Olenkin aikaisemmin kertonut itsestäni aika paljonkin.

Katsotaan, saanko jatkettua.

Mulla pitää olla aamulla kahvia, että herään. Ja en ole työssäollessani kovinkaan aamuihminen, varsinkin jos ole nukkunut liian vähän.