lauantai 11. heinäkuuta 2009

Tämän kanssa on elettävä


Up and down - ja taas toisinpäin... Normaalia siis.

Torilla näin syrjäsilmällä viereiseen pöytään saapuvan seurueen: kuolleen Lapseni koulukaveri perheineen. Tämä tarkoittaa siis Lapseni ikäistä miestä, hänen vaimoaan ja lastaan sekä miehen vanhemmat. Minulla ei ollut minkäänlaista pokkaa kohdata heitä ja heidän onneaan. Kaikki se, mitä sivusta näin, oli sitä, mitä menetin. Olen menettänyt paitsi Lapseni ja kaikki mitä meillä oli (okei, ovathan ne tallessa muistoissa), mutta olen menettänyt myös tulevaisuuden, myös sen upean mahdollisuuden. Tässä olisi ollut yksi vaihtoehto minullekin, olla onnellinen ja ylpeä mummo keskellä kesää, kaikkien nähtävillä torilla. Lisäksi kuulin tietenkin lauseen, jotta diplomityö on tarkastettavana ja sejase työpaikka syksyllä. Tein kaikkeni, jottei minun tarvinnut kohdata heitä ja heidän myötätuntoaan. Kummasti oli hernepussissa kaivettavaa tai TalonMiehelle intensiivistä asiaa. Väistin ja selvisin.

Yksi muu kohtaaminen oli ja siinä minua lämpimästi käteltiin ja otettin osaa. Valuin kyyneleitä oranssien aurinkolasien takaa.

Torilla oli myytävänä leijoja. Sanoin TalonMiehelle, että ostetaan tuollainen pääkalloleija ja ajellaan kotiin. Lähdimme takaisin moottoripyörällämme ilman leijaa, kuitenkin.

Tätä tämä nyt sitten on. Koen jo ilon hetkiä (kuten viimeisessä postauksessa), mutta yhtälailla ovat kyyneleet olleet kovin vuolaita. Tämän kanssa on elettävä - lause, joka on pyörinyt päässäni kohta neljä kuukautta.

Äskettäin kävin kummilapseni synttäreillä ja olin niin valmistautunut juhlaan, että hämmennyin, kun halatessani vanhempia minulle otettiin osaa, lämpimästi, rehellisesti. Hyvältä se tuntui, semminkin kun yllätti näin.

Kaipaan pois näistä samoista ympyröistä, ja kuun vaihteessa se lienee jopa mahdollista. Saunan jäähyllä kuistilla luin TalonMiehelle päiväkirjaamme viime vuoden interreililtä. Olimme onnessamme niistä muistoista, uudelleen sen taas elimme. Tänä vuonna meillä kummallakaan ei ole voimia irrottautua sellaiseen aktiivireissuun, mutta pienimuotoisempi matka on tulossa. Mikä - sitä ei vielä tiedä kuin taivas, jos sekään. Antaa mennä, kun on sen aika.

Huomenna paistetaan muurikkalettuja, pestään tyttären vaaleanpunainen matto sekä sininen auto ja otetaan vastaan eräs pikkuvanha sukulaisvieras. Ellei sitten muuta ilmene. Mutta TalonMieskin viettää vapaapäivää ja se on jo jotakin se.

Kuva: www.pixdaus.com/life

7 kommenttia:

miina kirjoitti...

Opiskelukaverini lapsi vammautui vakavasti lääkärin hoitovirheen takia. "Unelmat, ne unelmat murtuivat", sanoi hän monta kertaa. Hänellä oli ollut selkeät unelmat mitä he yhdessä lapsensa kanssa tekevät, kun hän on aikuinen. Vietin yhden joulun heidän luonaan. Nyt he ovat kumpikin poissa.

Millaisia unelmia Lapsellasi saattaisi olla sinun tulevaisuudelle? Mitä hän toivoisi teidän TalonMiehen kanssa tekevän? Oliko Lapsellasi jotain, jonka te voisitte "hänen" puolesta tehdä?

En tiedä. Mitä muuta voin kuin (((halata)))

Mimosa kirjoitti...

Varmasti tunteet heittelehtivät vielä pitkään laidasta toiseen. Olet jo pitkään onnistunut kuuntelemaan ja kuulemaan itseäsi ja luulen että juuri nyt siitä kyvystä on kosolti hyötyä. Suojaudut kun tuntuu siltä että hernepussin pohjalta löytyy suojapaikka ja otat vastaan lämmön kun tuntuu että sellainen on tarjolla. Wau!

Tiedätkös muuten, minäkin muistan interrailreissunne :o)
Halauksia!

Mk kirjoitti...

Tuo Miinan kommentti havahdutti minutkin, kiitos siitä.
Juuri näinhän me tyttären kanssakin silloin ajattelimme, sekä vammautumisen mahdollisuudesta että ennenkaikkea siitä nitä hän olisi toivonut meidän tekevän.
Tai miten voisimme toteuttaa jotain hänelle tärkeää.

Ja miten tutulta tuntuukaan tuo kohtaaminen torilla.
Itse olen jo hyväksynyt ajatuksen siitä ettei minusta taida tulla koskaan mummoa.
Seuraava kesä töissä oli kieltämättä ajoittain vaikea kun peräti neljälle työkaverille oli tulossa lapsenlapsia ja kuvia sitten kierrätettiin ja ihasteltiin.

Toivottavasti matkanne toteutuu!

Kirsi-Marja kirjoitti...

Voi miten tutulta tuntuu tuo kohtaaminen torilla. Itsekin välttelen tuttuja ihmisiä ja myös tutut välttelevät minua. Minäkin menetin lapseni 14 kuukautta sitten. En voi ymmärtää lapsen poismenoa vaikka siitä on yli vuosi. Joka aamu muistan hänet ensimmäisenä ja ilta viimeisenä. Olemme myös mieheni kanssa lähdössä pienelle lomalle. Minäkin kaipaan pois kotiympyröistä ja olemme usein olleet kahdestaan reissussa viimeisen vuoden aikana.

Toivottavasti myös teidän lomanne toteutuu. Voimia sinulle.

Pilviharso kirjoitti...

Miina,

Halaan takas.

Heitit hyvät kysymykset, joita olen prosessoimassa. Heti tuli ajatuksiini yksi varma vastaus: Äiti, rakasta, naura ja tanssi - sen kaiken sinä osaat! Hänen puolestaan tekeminen on myös jotakin sellaista, mikä liittyy muihin nuoriin, hänen ja hänen ystäviensä kaltaisiin...

Mimosa,

En ollut ponjannutkaan tuota "erottelukykyäni"...

Ja minä muistan teidän Saksan telttaretkenne!

Mk,

Voi olla kummi, jollei ole mummo. Ja maailmassa löytyy vielä varmasti "tekomummin" paikkoja. Ajatellaan näin.

Kirsi-Marja,
Sinulla ei ollut omaa blogia, mutta jos haluat, niin kirjoita sähköpostiini. Hyvä kun kävit - siis on meitä muitakin!

Leen@ kirjoitti...

Minulla se kipeys on toisinpäin: kun näen/kuulen jonkun lapsenlapsista, ajattelen heti, että saanko itse enää nähdä omia lapsenlapsiani vai viekö syöpä pois sitä ennen...

Nuo kohtaamiset perheenjäsenen kuoleman jälkeen ovat kyllä tuttuja juuri noinkin päin, veljeni kuoli auto-onnettomuudessa ja nuori vaimo jäi odottamaan vauvaa, molemmat vanhempani ovat kuolleet: se kipeys kun elämä jatkui ympärillä oli vain kohdattava. Hienosti selvisit.

Arki ja elämä kuitenkin jatkuvat, kuten olet todennut. Noista unelmista ja niiden toteuttamisesta kumpuaa positiivista voimaa ja iloa kaiken surun ja ikävän keskelle.

Pilviharso kirjoitti...

Leen@,
Postiivista voimaa surun keskelle... niiden palojen varassa mennään.

Oman lähdön ajatukset ovat omanlaisensa suru. Sitä on helppo ajatella teorissa (niinkuin mitä vaan), mutta eläpä siinä vaihessa todella...

Tässä hetkessä on joskus vaikea pysyä. Tulevaisuus tulee kriisivaiheessa joka tapauksessa mieleen.