lauantai 11. syyskuuta 2010

Satuja ja tarinoita

Lapseni kuoleman jälkeen olen omassa elämässäni (en siis blogissani) ollut kutakuinkin avoin, tilanteesta riippuen. Kertonut kyselijöille asian niinkuin se on mennyt, tunteineen kaikkineen. Nyt kuulin kyliltä tarinaa Lapsestani, hänen kuolemastaan ja minusta. Olen tyrmistynyt, sillä jutun lähettäjä, jonka kanssa olen kasvokkain keskustellut, on vääntänyt kertomaani oman mielensä mukaan.

Tyrmistynyt ja pettynyt. Pettynyt ihmiseen. Keskustelumme ei ollut luottamuksellinen, mutta tarinanvienti eteenpäin täysin vääristelty.

Vaikka tiedänhän minä, ettei ole olemassa absoluuttista totuutta. On vain totuushippusia, josta jokainen valitsemme omat mieluiset. Siis se, mitä minä olen kertonut, on kuuntelijalle ollut häläpätihämmää, hän valitsi toiset hippuset, ne mitä itse tahtoi tulkita.

Mitä tästä opin? Tietynlaista pelkäämätöntä avoimuutta en aio hylätä, sillä se on osa minua ja olen siitä ylpeä. Nostan siis pääni pystyyn ja jatkan jälleen omaa elämääni.

Eniten olen nyt kuitenkin miettinyt ihmisten kriisitarinoita, joita on levitetty eteeni. Niitä kuunneltuani voin tänään sanoa, että voin itse melko hyvin ja olen onnellinen. Niin monta rakasta minulla on tässä ihan lähellä tai ajatusmatkan päässä. Suru ja kaipaus eivät enää ole painava viitta, vaan kevyempi kantaa. Kuljetan ikävääni alati ja sen hyväksyn. Itken edelleen, kun on aika, mutten onneksi kauan. Rakastan poismennyttä Lastani niin että viiltää välillä, mutta rakastan myös omaa elämääni, jota tahdon katsoa jo eteenpäin.

Näen edessäni mieluisia tehtäviä ja arkea. En tavoittele kuuta taivaalta eikä minun tarvitse muuksi muuttua. Riittää kun elän tämän elämäni niin hyvin kuin osaan. Huhumyllyjen jauhajat eläkööt omansa.

7 kommenttia:

Sinikka kirjoitti...

Kurjaa, että on tuollaisia, jotka puhuvat mitä sattuu, tietämättä kuitenkaan oikeata tilannetta. No, antaapa heidän elää omaa elämäänsä ja pidetään ne siellä taustalla ;o)
Sinulla on oikeus suruun ja siihen että voit asiasta puhua. Puhua pitääkin, sillä se on keino päästä taas eteenpäin. Hienoa, että jaksat jo ajatella itseäsikin ja jatkaa eteenpäin♥ Kaikenlainen tekeminen saa usein ne ikävät asiat sinne sivummalle, mutta ei tietenkään pois mielestä, eikä pidäkään. Jos joskus haluat jutella, niin minulle saa laittaa sähköpostia ;o) Olen ystäväsi, lähellä silloin kun tuntuu siltä, että haluat jutella ♥

junika kirjoitti...

Juoruämmiä löytyy aina. Pahimmat niistä urospuolisia.

Se, miten juttu on vääntynyt kertoo ennenkaikkea siitä vääntelijästä, sen mielenmaisemasta. Ehkä oli hyvä nähdä sekin, jos kovin lähellä elävästä ihmisestä on kyse.

Minäkin näitä olen kuullut ja nähnyt elämäni varrella. Pettymys ja järkytyskin on ollut usein suurta. Nyttemmin vain petyn. Petyn joka kerta, kun havaitsen tälläisiä ihmisiä.

Toisaaltaan se kertoo siitä, miten pieniä me ihmiset olemme. Alennamme elämämme tekemällä vääristelystä ja juoruilusta elämämme sisältöä. Kun voisi myös kertoa asioita siten, että totuus jättäisi jälkeensä turvallisuuden tunteen kertojalle, kohteelle ja kuulijalle.

Valoa ja Voimaa Sinulle!

Leila Anipuro kirjoitti...

Hei! Se on kyllä kumma, miten toisille ihmisille tuntuu olevan tärkeätä vääristellä tietoa haluamakseen. Kertookohan se jotain oman elämän tyhjyydestä?
Minä uskon myös, että puhuminen auttaa. Sinulla on oikeus valita kenelle puhut, ja varmasti tämäkin taival avatessasi itseäsi opettaa, ketkä ovat niitä todellisia ystäviä.

Ja se on koskettavaa, että jo näet pilkahduksia valosta. Kuin ruusunnuppu, avatuessaan, tietämättä paljonko matkaa on vielä edessä, silti luottaen, että valo auttaa kasvussa.

Kunpa ihmiset ymmärtäisivät, että jokaisella ajatuksella ja kaikilla puhutuilla sanoilla on energiansa, ja ne palaavat aina lähettäjälleen takaisin.

Sylillinen lämpöä ja voimia sinulle <3

Anonyymi kirjoitti...

Ymmärrän että olet pettynyt ihmiseen. Jos voisit asettaa itsesi tämän tyhmän ihmisen yläpuolelle ja ajatella niinkuin minun poikani minulle kerran antoi ohjeen: Tämä ihminen on täysin olematon. Niin olematon, ettei häntä ole olemassakaan! Ja vips, sillä lailla tätä ihmistä ei enää ollut olemassakaan -minulle! Halaus sinulle.

Kati kirjoitti...

Ikävä kyllä tuollaisia puhujia on aina, jossain.. Mutta se että tällaisessa asiassa ja lähellä niin sellaista ei voi ymmärtää.. Eikä sitä ihmistä joka puhuu perättömiä..

Mutta mehän puhumme, juuri niin paljon kuin haluamme, kuulijalla vastuu ;)) Halauksia ja voimia kovasti sinulle <3

Titti kirjoitti...

Olen pahoillani puolestasi! Vääristellyt puheet,-varsinkin tällaisissa tapauksissa kuin sinulla ja minullakin on- ovat pahinta!!
Se kertoo jotakin puheen alulle panijasta...
Lämmin halaus!♥

Pilviharso kirjoitti...

Latindance,
Kiitos kätesi ojennuksesta, arvostan sitä kovasti...

Junika,
Aivan. Jotenkin pitäisi osata aina nopsaan palauttaa itselle se tunne, että minä tiedän, so what. Pettymyksiä näyttää tulevan, vaikkei enää ns. odota kummempaa suhtautumista.

Leila,
Kiitos. Valo auttaa kasvussa... siihen valoon onneksi voi aina palata.

Anonyymi,
Näin olen nyt näköjään tehnyt: ei kiinnosta tämä ihminen, olkoon vaan.

Kati,
Niin kyllä omana itsenään oleminen sisältää myös sen luontaisen tavan puhua. Ei voi koko ajan kontrolloida tilannetta ja kuinka kuulija sen ottaa.

Titti,
Halaan takas!