tiistai 10. tammikuuta 2012

Takkublogi

Jokin pidättelee minua tänne kirjoittamisessa. Aloitan, teen muutaman rivin - ja poistan taas. Mietin, olenko ammentanut jo tänne kaiken, sen minkä piti. Jos kerron enemmän, paljastan. Paljastaminen ei taas kuulu alkuperäiseen suunnitelmaan ja rajaamiseeni. Selvä uudistumisen tarve, mutten tiedä, mihin suuntaan ja miten. Ilmiselvä bloggauskriisi, onhan näitä ollut, kun vuodesta 2007 olen jo ensimmäiset pilviharsot sirotellut. 

No, tietäkäätte ainakin se, että joulu tuli kahlatuksi, kiitos kysymästä. Kolmas joulu ilman Poikaa saa jo perinteisesti aikaan aattoahdistuksen, joka puolestaan alkaa jo hyvissä ajoin ennen joulua. Itkuherkkää ja ikävää. Lumiukkofilmiä, hautausmaata ja surua. Sitten joulupäivästä alkaa helpottavampi joulu. 

Muuten ollut paljon sosiaalista elämää (liikaakin?) ja työjutut ajeluttavat maakunnassa. Siis ihan tavallista elämää. Enkä se minä olisi, jollen lapsistani huolehtisi, niin taaskin - huokaus.

Huomenna ajan pidemmän matkan yksin (en oikein tykkää lumi/räntä/enkämissään sateessa ajamisesta), mutta etappina on eräs vaihtoehtohoitaja. Odotan tätä tapaamista suuresti. 

Joskus olen niin väsynyt, että väsyn aktiivisten ja aikaansaavien ihmisen näkemiseen/kuulemiseen/lukemiseen. Yksityisyrittäjänä minunkin olisi syytä olla sellainen, mutta jotenkin se tökkii nyt, matala profiili on parempi. Olenkohan jotenkin uupu juuri nyt?

Tämä valitus loppuu nyt tähän. Piste.

14 kommenttia:

illusiah kirjoitti...

Valita vaan! Kyllä me kuunnellaan..

Seija kirjoitti...

Kuulolla ollaan!
Aina ei vaan jaksa...
Lohtupäiviä sinulle toivon!

anja kirjoitti...

Ihan on luvallista välillä valittaa, jokainenhan meistä sitä tekee. Hyvin ymmärrän jouluaaton ahdistavat tunteesi; minulla jo kuusi vuotta nuorimmaiseni menettämisestä ja vieläkin päivittäin nousee mieleen itku ja kaipaus, puhumattakaan juhlapäivistä, jolloin sitäkin enemmän korostuu menetys. Tyttäreni lapset ovat onneksi elämässä kiinni mistä olen onnellinen.

Jotenkin en osaa omia vanhempiani sillä tavalla surra kuin omaa lastani. Heidän osaltaan lähteminen oli luonnollista.

Ihan totta, joskus väsyy kanssaihmisten touhottamiseen ympärillä. Ja uupuminen on myös sallittua, emmehän me mitään koneita olla.
Lohtua ja jaksamista toivottelen sinulle sydämestäni.

Helmi Nainen kirjoitti...

Kirjoita juuri miltä tuntuu!! Täällä on kuuntelijoita, lukijoita, virtuaalisia olkapäitä! Voimaa.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Hyvä, että pystyt kirjoittamaan tunteistasi. Kyllä me jaksamme "kuunnella".

Voi hyvin.♥

Mummo kirjoitti...

"Valita" vaan.
Ei elämä ole pelkkää hymyä, se on myös ruusuilla tanssimista.
Ja kyllä saa kertoa kuinka monta niistä ruusunpiikeistä löytyy.

A kirjoitti...

Uudistuminen ja uudestisyntyminen on meille jokaiselle joskus tarpeellista, ja jopa välttämätöntä<3.

Iloa ja valoa elämääsi, Pilviharso.;D

Mk kirjoitti...

Toivottavasti ajomatka kannatti ja sait taas uutta jaksamista talveen.
Onko se mikään ihme että on uupu - niin valtavan paljon ravisuttavia tunteita ja vaikeita päiviä takana.

Valoisaa viikonloppua sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Voi että odotan sinua takaisin. Toivon sinulle voimia elämääsi. tv mteri

Mimosa kirjoitti...

Hyvät hyssykät! Päivitin juuri blogini jonka alku on lähes tulkoon sama kuin sinulla!!! :oD

Voimahalaus, Piviharso! Kun ei jaksa, ei jaksa ja sitten taas jaksaa kun jaksaa :o)

Pilviharso kirjoitti...

Hei Kaikki,
Kiitos kommenteistanne! Ihan hyvin täällä menee, mutta viikon on vaan niin täysiä, etten ole jaksanut sanoittaa elämääni. Nyt on loma edessä - tai liittyy siihenkin muita elementtejä. Joka tapauksessa näen yhden omatekoisen tyttären tuolla toisessa maassa! <3

Helena kirjoitti...

Heippa! Vastasin just sun viestiin. Mullakin oli pitkä tauko bloggauksessa, kun ei vaan ehtinyt eikä jaksanut aina sitä samaa. Mutta nyt taas innostaa. Olisi kiva kuulla, mitä kaikkea saat selville näillä vaihtoehtohoitajilla ym. ja miten elämäsi etenee. :-)

marjamatilda kirjoitti...

Tulethan takaisin ♥

Voimahalit ♥

Elämä on ♥

Pilviharso kirjoitti...

Tultu takaisin!