keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Terveiset välillisesti

Minua tuli kaupassa tervehtimään eräs entinen tuttavani. En itse kuulumisia kysellessä ottanut esiin Pojan kuolemaa, mutta hän teki aloitteen, otti osaa. Kertoi tunteneensa poikani, sillä asuivat samassa talossa. Että Poika oli reippaana tullut esittelemään itsensä ja tutustumaan häneen, ulkonäöltään erilaiseen ihmiseen. Tuttava sanoi, että poikani oli todella miellyttävä ja avoin ihminen, erilainen nuori mies. Heillä oli ollut usein toisilleen sananen vaihdettavana. Kiitin näistä huomioista, itku tuli pitkästä aikaa, autossa, yksin. Ja se ikävä.

Kuin olisin saanut terveiset rakkaalta edesmenneeltä pojaltani. Toisaalta tuli niiiiiin ikävä. Suretti myös jälleen kerran, minkälaisen ihmisen menetimme, mitä hänellä olisi ollut maailmalle annettavaa. Mutta ehkä hän antoi jo kaiken - ja paljon enemmän...

Silti tai juuri siksi joulu ei vieläkään kiinnosta minua. Autolla ajaessa vaihdan heti kanavaa, kun tulee joululaulu. Vastustan, vaikka tulee se sieltä kuitenkin. Tiedän jo, että ihan hyvin jouluaika menee ja siitä selviää, mutta maku on poissa tästä perhejuhlasta.

Niistän siis nenän ja vaihdan taas aihetta. Taisin nimittäin juuri lukea tämän vuoden mielikirjani eli Muriel Barbery "Siilin eleganssi". Jotakin sellaista, jota en ole pitkään aikaan kokenut, erilaista, vähin tapahtumin mutta antavin sanankääntein: "... mietin että tällaista elämä ehkä onkin: paljon murhetta mutta myös kauneudentäyteisiä hetkiä, jolloin aika muuttaa luonnettaan. Ihan kuin sävelet tekisivät aikaan aukon, niin että se pysähtyy ja siirtyy ikäänkuin toisaalle vaikka on täällä - ja niin "ei ikinä" onkin "aina". Niin, se mikä on kadonnut iäksi on oleva täällä aina. Ei hätää, Renée, minä en tapa itseäni enkä tuikkaa tuleen yhtään mitään. Sillä sinun muistoksesi minä etsin ikuisuuden pilkahduksia siitä mikä näyttää tyhjyydeltä. Kauneutta tästä maailmasta."

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienon kirjan olet löytänyt. Ikuisuuden ikkunat ovat ihmeellinen asia. Valoa joulunaikaasi kaikesta huolimatta!

Marmustoi kirjoitti...

Niin, sitä mikä on kerran mennyt, ei samanlaisena saa takaisin. Silti jotain jää, jouluun ja arkeen. Niihin hyviin päiviin ja huonoihinkin. Ehkä juuri nuo ikuisuuden ikkunat, jotka Liisa mainitsi tuossa niin kauniisti. Niistä tähdet tuikkivat kaikesta huolimatta, ja ehkä juuri siksi.

äM. kirjoitti...

Tiedäthän Sinä
itsekin olevasi
sellainen ihminen,
joka antaa toisille
paljon!

Kirjoittamaasi lukemalla
olen monesti
saanut voimaa
omaan arkeeni.
Jo kauan näin.

Joten kaunein kiitos siitä! :)

Ja rauhallista
tätä aikaa vuodesta. <3

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Poikasi on tuonut hyvyyttä ympärilleen...tehnyt tämänkin ihmisen onnelliseksi.♥

Otan kieejan niemen ylös ja aion sen myös lukea.

Titti kirjoitti...

Hei ystäväin, -pitkästä aikaa!
En ole jaksanut muiden blogeissa vierailla.
Haluaisin minäkin tänä vuonna harpata koko joulun yli.
Neljäs joulu ilman Esikoista, nyt ei enää isääkään. Kuopuskin kun muutti vasta äskettäin omaan kotiin, niin siinäkin on minulla vielä totuttelemista!
Muistan kun Esikoiseni oli menenhtynyt, niin eräs ystäväni sanoi, että hyvät otetaan täältä aina ensin!
Voimia sinulle, niin jouluun kuin muutenkin!
Lämpimin ajatuksin, Titti

Mk kirjoitti...

Kiitos kirjavinkistä!

Joulusta on tosiaan mennyt maku, mutta jostain on pikkuhiljaa noussut halu etsiä siihen uusia mausteita.
Huomaan katselevani metsässä kulkiessani kuusia, kuvastosta jouluverhoja, pidin jopa lähisuvulle pikkujoulutkin.

Ja silti, mielessä on vielä liian hyvin muistot jouluista jolloin olimme kaikki koolla.
Siksi minäkin vastustan, viimeiseen asti.
Vaikka tiedänkin että aattona istumme isännän kanssa nauttien kaikkia perinteisiä jouluruokia siivotussa kodissa.
Vastustan joulua, mutten halua kadottaa sitä mitä vielä on jäljellä.

Eija kirjoitti...

Tuttu kirja. Luin sen myös jokin aika sitten ja vaikutuin myös:) Nämä juhlapyhät on vaikeita, ne vois mun puolesta lakkauttaa......
Samankaltainen kokemus miullakin oli, kun vanha työkaveri tuli juttelemaan. Kertoi kerännensä rohkeutta tämän kolme vuotta, oli häpeissään. Sanoin hänelle, että hienoa, että tuli kuitenkin. Osa ihmisistähän ei tule enää koskaan:(.

Nyt jo muistelen välillä iloisena tytärtäni.....Ihanan kirjan Suru (Hauhio, Paakkala, Sadinmäki) sanoin: " Miten onnekas olenkaan, kun olit osa elämääni"
Hallus:)

Pilviharso kirjoitti...

Liisa,
sinulle valoisaa Joulua myös. Ikuisuuden ikkunoista ikuisuuden pilkahduksia.

Marja Leena,
Tähtien tuikintaa sinulle, tarvitset niitä.

M,
Kyynelsilmissä luen, mitä kirjoit. Kiitos kiittämisestä. Valoa sinun joulunaluspäiviisi, luovuutesi on lahjasi.

Irmastiina,
ajattele, miten pienestä moni iso asia syntyy!

Titti,
Kiitos täällä käynnistä ja kommentoinnista, kohtalotoverini. Tähtien voimaa ja valoa!

Mk,
Osuit naulan kantaan: ei kuitenkaan halua kadottaa joulusta sitä, mikä siitä on vielä jäljellä. Mennään kohti, selvitään taas.

Eija,
ai kolme vuottakin voi mennä, hyvä tietää. Ko. Suru-kirja taitaa olla minulta tutkimatta, katsoin että kirjastossa on. Kiitos vinkistä. Voimahalit.