keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Antimaterialisti?

Kerkeäjalkainen, aikaasaava, moneen ehtivä ja laajalle kaveripiirille sosiaalinen ystävä alkaa vanheta. Tekee kuten ennenkin, mutta väsyy. Eikä meinaa millään palautua normiarkeen. Vaatii tyhjää tilaa ja huutaa taas sisälle päin: missä minä olen, kuka minä olinkaan, haloo - ootko siellä vielä?

Onko tämä vanhenemista vai olenko muuttunut muutenkin? Olen ollut melko tarkka vaatteistani ja ulkonäöstäni, mutta havaitsen pikkulipsumisia. Kun en vaan viitti aina föönata hiuksia (menee ne noinkin, kuka huomaa). Kun en jaksakaan laittaa kuin vähän ripsiväriä yläripsiin (kattooko niitä kukaan). Uusia vaatteita pitäisi ostaa, mutta kun kaupungilla menee ne viimeisetkin energiat. Siistejä aikuisen naisen farkkuja olen ollut ostamassa varmaan kolme vuotta, mutta kehtoottaa projektin eli etsinnän ja sovituksen aloittaminen (eiks nää entiset mene vielä?). Ja niin edelleen.

Oikaisin myös jouluisissa sisustusasioissa ja muistin nämä postimyynnit, jotka ovat tänä päivänä tosin nettimyyntejä. Hyvä, että ovat. Jouluverhot, jotka olin päättänyt tilata, olivat netin reaaliaikaisen tilauksen mukaan osin loppuneet. Sain siis heti tilattua, sellaiset, joita oli tarjolla. Ei ollut niin väliä, etteivät olleet "juuri ne". Hyvät ja taloudellisen näköiset. Jää sitten rahaa johonkin muuhun, vaikka reissuun.

Josta tulikin mieleeni Münchenin joulutorimatkamme. Kirjoitan nyt paikassa, jossa en voi lisätä kuvan kuvaa, mutta laitan myöhemmin. Tosin kuvia otimme tod. vähän, sillä kamera taitaa olla jo parhaat päivänsä nähnyt, sameita kuvia. Emme myöskään shoppailleet, vaan marhasimme tuoksujen, värien ja tunnelman mukaan ihanilla joulutoreilla. Joen vartta luonnossa kävelimme myös, mutta emme napsaisseet vähäisestä ajasta matkaan vuoristoon, pysyttelimme lähinnä ydinkeskustassa.

Onneksi ei tarvitse (tänäkään vuonna) tehdä joulusiivousta, sillä siivoan mieluummin inspiraation ja voimien mukaan. Jos jotakin meinaa silti ko. homma stressata, olen nähnyt kiertokirjeen, joka päihittää marttojen ohjeet: Luo tietokoneellesi kansio "Kodin pölyt ja roskat". Valitse sitten se kansio ja poista se. Kun kone kysyy, haluatko varmasti poistaa "Kodin pölyt ja roskat", vastaa "kyllä".

Noin helppoa. Sitä paitsi tänne tuli sievä kerros lunta ja näin vanhat ja hämäräsokeat silmäni tykkäävät autolla ajamisesta enemmän. Valoisaa joulukuuta - sisäisesti ja ulkoisesti!

9 kommenttia:

Marmustoi kirjoitti...

Tuo siivousvinkki kuulostaa ehdottoman järkevältä - otan sen heti käyttöön. Noita pieniä juttuja, joita nimität lipsumiseksi, nimitän tarpeettoman eliminoimiseksi. Voihan sitä tälläytyä joskus, mutta ei enää pakkopullaa, kiitos ;)

äM. kirjoitti...

Kuulostaa kauniin armolliselta! <3

Sain juuri
muistutuksen läheltäni,
että itseään
kohtaan pitäisi
olla yhtä suuresti
armollinen
kuin on
läheisinään.

Opettelua kaikki tyynni.

Ihanaa joulukuuta Sinulle! <3

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Voi kuullostaa tuo postauksesi alku tutulta...☺

Kokonainen kissatyttö kirjoitti...

Vanheneminen on hyvä asia, mikäli se tarkoittaa suurpiirteisyyden lisääntymistä. Ja ymmärryksen.
Tosin, minä olen aina ollut suurpiirteinen. Eikä ymmärrystäkään ole.

Joulusiivous on ihmisten keksintö, johon annoit tosi hyvän vinkin. Aionkin poistaa roskat heti...

Iloa ja valoa joulun odotukseen! :)

hanne virtauksesta kirjoitti...

Minäkin olen inspiraatiosiivoilija..
Nyt hieman olen joutunut enemmän Pilkun takia, imuroimaan, luuttuamaan lattioita..

Samoin olen römppä...metsälenkillä koiran kanssa, ehdinkö suihkuun, koulussa jumppasalissa...
aina hikinen, tukka hapsottaa..

Ihailen joskus naisia, jotka kopsuttavat koroillaan ja ovat niin viimeisteltyjä...
Onneksi Pilkulle kelpaan=)
halaus sulle!

Helena kirjoitti...

Ehkä sä alat vaan keskittyä olennaiseen. :-) Shoppailu, meikkaus ja puunaus on loppujen lopuksi aika turhaa. Ja etenkin jouluhössötys. Matkalle tekisi minunkin mieli, uudet näköalat ovat tarpeen.

Mk kirjoitti...

Kaikki tuo lipsumiseksi kutsumasi on niin tuttua, ja mielelläni ajattelisin kuten edellisetkin kommentoijat.
Silti jossain mielen mutkassa kaihertaa - varsinkin kun peilikuva pääsee usein vieraassa paikassa yllättämään.
Siihen kotipeiliin on iskostunut lempeämpi kuva, ihan selvästi.

Miten mielellään sitä pitäisikin kaiken ulkoisen kontrollissa, kaiken mille ylipäätään voi jotain.
Ei vain jaksa.

Ehkä vanhetessa luopumisen opettelu onkin helpointa aloittaa tämmöisistä asioista.
Kun jostain on kuitenkin ajan mittaan pakko.

Leppoisaa joulukuun jatkoa sinulle!

Pilviharso kirjoitti...

Marja-Leena, M., Irmastiina, Muuttolintu, Hanne, Helena ja Mk - kiitos jokaiselle kommentistanne! Ihanaa joulun odotusta teille!

kaisu marjatta kirjoitti...

tunteesi kertovat, että olet elävä ihminen , ja sinuklla on niihin täysi oikeus. mistään ei löydy sanoja joka pyyhkisi pois surun oman lapsen menettämisestä, minä olen menettänyt ihan alkuvaiheessa yhden siitä ei jäänyt niin suurta järkytystä, kun en koskaan edes nähnyt. äidille oma lapsi on kaikkein kallein maan päällä. siunattua joulua ja juuri noin huolettomasti. pääasia kun on läheisiä ympärillä ja voi olla hetken , olla vain. Hyvää joulua