tiistai 22. marraskuuta 2011

Elän. Tahdon.

Jälleen monenlaista: hyvää työimua, kansanparannusta, omia huikeitakin kokemuksia, elämään luottamista ja välillä luottamuksen rapisemista. Askarruttaa tuleva ikävä, kun ihmislapsi muuttaa kauas, tosi kauas. Jännittää, miten siellä asiat järjestyvät - kun minä kaikkivoipa äiti en ole varjelemassa. Pitää tuota luottamusta nyt opetella oikein olan takaa. Jotta luottamus elämään syntyisi, pitää jotenkin antaa menneelle elämälle anteeksi, että lause "kaikki käy hyvin" ei vaan pidä paikkaansa. Että vaikka emme ole suojassa ja turvassa, niin olemme kuitenkin. Osaanko tätä paradoksia selittää? Että turvallisuuden tunne pitää vaan kehittää, koska muutakaan ei ole. Luottaa, että ns. huonosti käyminen ei ole todellista, jollei hyvin käyminenkään. Kaikki kuuluu ihmisen elämään, koko kirjo. Vaikka tämän Tietää, niin suuren kolhun jälkeen oireilee kuitenkin tavalla, joka on... inhimillistä. Anteeksi antamista siis itsellenkin, kun olen tällainen pieni ja tavallinen ihminen.

Vietin täällä myös Pojan maallista syntymäpäivää. Ikäväkoskupäivää. Henkilökohtainen, kuten kuolinpäiväkin. Loppuelämäni taidan sen päivän nimissä kärsiä jotenkin. Ja toisaalta olla kiitollinen, sillä ilman Pojan syntymää minä en olisi minä. Hän opetti minut kasvamaan äidiksi ja sitten Äidiksi ja Äidiksi. Hän opetti minulle pyyteettömän ja ehdottoman rakkauden, elämänsä alusta sen loppuun asti - ja yhä sen jälkeen. Kyyneleeni ovat syviä ja suolaisia, arvokkaita ja tarpeellisia eivätkä mitään "ei-se-nyt-pääse-tuosta-yli-itkua". Jollei joku tätä ymmärrä, ihan sama, ei hän voikaan. Tämä biisi kuvastaa tunnelmaa kipuhetkinä, -päivinä:
Tears in Heaven

Mutta nenä on jälleen niistetty ja uusia mielenkiintoisia polkuja näkyy edessä päin. Valintaa, rajallisen ajan kanssa junailemista. Elämänhaluni ja kiinnostukseni, mitähän on tuon oven takana, ovat nousseet, sen huomaan itsekin. Lisäksi - minä onnellinen - pääsen kohta pikkumatkaselle TalonMiehen kanssa. Kerron sitten.

9 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Sure rauhassa lastasi.♥

Ei toiset voi edes aavistaa tunteittesi syvyyttä.

Seija kirjoitti...

"Tunnustaudun" lukijaksesi, en ole tainnut aikaisemmin kommentoida.
Jaksamiseni ovat olleet ja ovat rajalliset.
Minun mielestäni suru ja kaipaus kulkevat mukanamme aina. Ei ole olemassa "viimeistä" itkua, nyt se on surtu-itkua.
Rakkaudellista matkaa TalonMiehen kanssa!

Mk kirjoitti...

Miten osaatkin pukea noin hienosti sanoiksi niin kovin tutut tunteet.
Jossain mielen pohjalla kulkee aina ajatus että hyvin käyminen ei voi olla todellista - tai siihen ei voi luottaa.

Toisaalta, ristiriitaista kyllä, tuon ajatuksen kanssa eläminen auttaa tarttumaan pieniinkin hyviin hetkiin, nauttimaan niistä entistä syvemmin.

Mukavaa matkaa!

Helmi Nainen kirjoitti...

Kaunis ja viisas kirjoitus. Voimaa.

Anonyymi kirjoitti...

Keholla on alku ja loppu, joten se ei ole koskaan turvassa.

Sielu on ikuinen, joten se on aina turvassa.

Muistaapa näiden kahden välinen ero ja olla yhteydessä toisiin sielun tasolla.

Voimia sinulle!

leenuliini kirjoitti...

Kiitos kauniista kommentistasi!

Mukavia matkailuhetkiä TalonMiehen kanssa!

Pilviharso kirjoitti...

Irmastiina, Seija, Mk, Hymytyttö, Anonyymi ja Leenuliini - kiitos kaikille kommenteista!

Seija, hyvä että ilmoittauduit. Muuttukohan viimeinen itkumme ilonkyyneliksi, kun näemme rakkaamme jälleen, kun olemme perillä Kotona?

Anonyymi, niinpä niin, se sielun taso...

Anonyymi kirjoitti...

Hei! En nyt ymmärrä... tai joskus ennen olisin ajatellut toisin.
Tämä itku:.eiköseymmärrälopettaa. Mietin ihan samaa omassa elämässäni. Kun mainitsen lauseenkin kuolleesta tyttärestäni kaikki vaikenee/vaihtavat puheenaihetta.
Tyttö kuuluu edelleen minun elämään kuten elävätkin. Saanhan mnä heistäkin puhua.

Pilviharso kirjoitti...

Niin, tuo on niiiiin totta. Että ihmiset ovat vaivaantuneita eivätkä varmaan edes tajua miten tökeröltä ja loukkaavalta se meistä tuntuu. Olen joskus jollekin tutulle joutunut sanomaan, että jos minun kanssani aiot vielä olla, niin voit olla varma, että Pojastakin tulet kuulemaan.