perjantai 12. elokuuta 2011

Kesän ja syksyn rajamailla sekä palautusoikeus

No niin, oikein hyvin puri tämän kesän kehoreseptini: liikunnan vähentäminen ja syömisen lisääminen. Tuloksia on saavutettu muutaman kilon verran! Ennen kaikkea nautin elämästäni täysin palkein ja vailla katumista - mikä vapautus entiseen!

Yhtä lailla olen nyt toooosi iloinen, että polvi on parantunt, liikunta on alkanut eikä arkiateriat enää tarvitse olla pitkiä juhla-aterioita. On ihan siistiä taas laittaa rajoja herkuttelulle, miettiä vähän mitä syö ja kuinka paljon. Erityisen mieluista on taas tehdä kävelylenkkejä, hikoilla hotjoogassa ja puuskuttaa zumbassa. Levon jälkeen keho sanoo tästäkin, että kiitos.

Nyt myös ymmärrän heitä, joille kiloja on kertynyt enemmän, kenties pitemmältä ajalta. Kuntoilun aloittaminen ei nimittäin tässä alkuäheltäessä tunnu yhtään kivalta, olin oikeastaan kauhistunut siitä, miten vähän enää jaksaa. Onneksi laittavat salien ovet kiinni tuntien ajaksi, mieli teki luikkia karkuun, niin vaivalloista se oli. Kun sitten sen kaiken vaivan on kuitenkin kärvistellyt, tulee heti upea ja hoikempi olo. Samalla jo kokemuksesta muistaa, että kerta kerralta kunto kasvaa, maasta taas ponnistetaan.

Kesällä yksinkertaistin myös luontaistuoterepertuaariani, jätin joitakin (maksaa rasittavia?) pillereitä pois. Olin yhden tuotteen ostanut ennen tätä päätöstäni ja päätin kysyä, ottaako liike takaisin avaamattoman pahvipaketin ja vaihtaa muuhun tuotteeseen. Otti se. Jäin juttelemaan toisen myyjän kanssa, kun paketin vastaanottanut myyjä tuli takaisin luoksemme ja näytti, että onhan tätä käytetty: Jaahas, olikin nielaissut siitä paketista muutaman pillerin, hups kun noloa. Siinä sitten naureskeltiin, että tällainen huiputusyritys tällä emännällä. Kotona olin entistä tyytyväisempi, että paketti tuli avattua liikkeessä. Nimittäin löysin sieltä kaiken kukkuraksi yhden irrallisen, punaisen Burana neljäsatasen... Olisipa siinä ollut uudelle asiakkaalle valittamisen aihetta, vaikka särkylääkkeen olisikin saanut kaupan päälle.

Syksyn alku: me like!

5 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Olisikin tosi kivaa tietää noista luontaistuotteista, että mitkä niistä rasittavat maksaa. Olen nimittäin alkanut itse epäillä samaa ja jätin jokin aika sitten pois yhden, jossa mm. omegat erittäin hyivn ja vähän muutakin.

Eilen sain 'herätyksen', kun olin ensin valvonut uenttomana kaksi yötä ja sitten olo oli koneella illalla vähän hutera. Otin piiiitkästä aikaa verenpaineet ja hui!, miten pelästyin. Siinä meinasi taas uni kaikota kun niin järkytyin.

Nyt alkaa Uusi Elämä taas kerran. Ensin tuplasin verenpainelääkkeeni (perinnöllinen verenpaine), sitten nukuin 10 tuntia ja ensi yönä sama, yritän lukea jo illalla, enkä enää aamukolmeen ja sitten joka arkiaamu ellei menoa, lähden tiukalle sauvakävelylle pitkin rantoja. Loppupätkä on kiipeämistä jyrkkää metsärinnettä ylös, mikä tekee vain hyvää. Tänään olen enimmäkseen seurannut, että selviänkö hengissä...

Mikään ei muuten tule niin helposti kuin kilot, se onkin sitten ihan eri juttu päästä niistä eroon...

Mukavaa, reipasta elokuuta sinulle!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitkä tuota maksaa rasittavat...

Itse syön Omega 3:sta ja Priorinia ostin eilen, kun hiukset lähtevät ihan hirveästi...maksoi yli 70 euroa kahden pullon satsi, joka kestää parikuukautta...ihana hirveen kallista. huh huh...Toivottavasti on jotakin apuakin...☺

hanne virtauksesta kirjoitti...

Syksy on aina monella uudistumisen, puhdistautumisen aikaa, uusia harrastuksia, päätöksiä, jotka usein kuihtuvat lehtien mukana vähitellen..

Liikunta, uni, hyvä ravinto ovat niitä peruspilareita joista liikkeelle..

Itse olen kesällä "unohtanut2 kaikki pillerit...
Ehkä taas syksyllä, ainakin d-vit, omaga 3..

ihanaa viikonloppua !

SatuSanna kirjoitti...

Samaa tässä kyselisin kuin Leena Lumi.
Jos osaat kertoa joitakin maksaa rasittavia tuotteita, niin voisitko laittaa tänne listaa?
Kiitos jo suuresti.

Pilviharso kirjoitti...

Hei kaikille,
Pohditte, mitkä kaikki rasittaa maksaa. Valitettasti minullakin on toisen käden tietoa, itse en ole asiantuntija. Olen ymmärtänyt, että kaikki rasvaliukoiset, kuten D-vitamiini ja ne omegat, olisivat erityisesti rasittavia. Sitten tulee myös turhaa päällekkäisyyttä monesta, kun on näitä erilaisia multisekoituksia. Jotta jonkinlaista nollausta tässä menossa.

Paitsi: taas on viikonloppu ja herkkuruokia ja viiniä. Mutta ruuissa olen vuosia ollut jalostamattomien raaka-aineiden perään eli en ole koskaan tahtonut käyttää esim. light-tuotteita. Ne taitaa myös olla varsinaisia tukkeuttajia.

Yksi kaverini oli laihtunut tosi paljon Annika Dahlqvistin karppausohjeiden mukana. Lainasin kirjan, mutta tiedän jo nyt, ettei minusta sellaiseen ehdottomuuteen ole. Olen toki vähentänyt huonoja hiilareita, mutta pelkästään muutaman kilon laihtumisen toiveessa en viitsi satasella sitoutua. Mukavuudenhaluinen kun olen.

Leena,
Sinulla on perinnöllinen tuo verenpaine, minulla 2-diabetes, jota vastaan kyllä koko ajan touhuan.

Irmastiin,
Minun ongelma on nykyään nämä olemattomat, psorinkin haurastuttamat kynnet.

Hanne,
Molemmat taidetaan tykätä syksystä, aluista.

SatuSanna,
en tainnut hirveesti osata auttaa, mutta voi kait googlettaa.